Etusivu > Palvelut ja laatu > Ympäristösuunnittelu (YMP)
Ympäristösuunnittelu (YMP),
Environmental Consulting
Ympäristösuunnittelu- ja tutkimushankkeet voivat liittyä mm. ympäristövahinkojen torjuntaan, vesirakentamiseen tai kiertotalouteen. Olemme toteuttaneet asiakkaillemme pilaantuneiden alueiden vaativia tutkimus- ja kunnostusprojekteja.
Vesitaloushanke voi olla vesialueella tapahtuva ruoppaustyö, vesialueella tapahtuva täyttäminen tai esimerkiksi vesistöalueelle sijoitettava rakenne tai järjestelmä. Vesirakentamista säätelee Suomessa vesilaki. Asiakkaidemme vesitaloushankkeiden vesilupia varten olemme laatineet mm. vesirakennesuunnitelmia, viranomaisen lupaharkintaa varten tarvittavia syvyysmittauksia ja pohjasedimenttien haitta-ainetutkimuksia sekä muita erityisselvityksiä. Myönnetyn vesiluvan jälkeen vesitaloushanke voi siirtyä rakennussuunnitteluvaiheeseen ja edelleen toteutukseen.
Maa-aineslupia haetaan viranomaisilta maa- ja kiviaineksen ottamistarkoitusta varten. Ottamistoiminta voi edellyttää myös ympäristölupaa. Maa-ainesten ottotoiminta liittyy usein asiakkaidemme rakennushankkeisiin. Maa- ja kiviaineksen ottoluvan hakeminen on usein ollut osa hankkeisiin toimitettavaa suunnitelmakokonaisuutta.
- Ympäristösuunnittelun ja -johtamisen asiantuntijapalvelut
- Ympäristövahinkojen ja -vaikutusten arviointi ja torjuntasuunnittelu
- Maaperän pilaantuneisuusselvitykset ja kunnostussuunnittelu
- Vesitaloushankkeiden vesiluvat
- Maa-ainesluvat