Ura Kymen Siptillä

Kymen Siptillä pääsee työskentelemään monipuolisten ja vaihtelevien työtehtävien parissa. Joukkoomme mahtuu niin kokenut ammattilainen kuin uransa alkutaipaleella oleva tekijäkin.

Tyypillinen työviikko Kymen Siptillä sisältää usein sekä tiimityötä että itsenäisesti suoritettavia työtehtäviä. Osa työajasta kuluu tavallisesti tutkimusryhmän kanssa lähtötietoja hankkiessa tutkimus- ja suunnittelukohteissa. Asiakastapaamisissa käsitellään usein asiakkaan hankkeen suunnitteluasioita. Osa työviikosta edistetään hankkeiden suunnittelua suunnitteluryhmässä tai itsenäisesti työstettävien asiantuntijatehtävien parissa. Kymen Siptillä on myös mahdollisuus tehdä etätöitä. Etenkin itsenäisesti tehtäviä töitä moni siptiläinen edistää usein etänä.

Töihin Kotkaan

Etsimme jatkuvasti uusia suunnittelijoita ja asiantuntijoita toimialaryhmien GEO (Geotekniikka), TKA (Tie-, katu- ja aluetekniikka) ja VHT (vesihuolto ja -tutkimus) suunnittelupalvelutehtäviin.

Suunnittelukohteitamme ovat erilaisten teiden, katujen, satamien, tuulivoimapuistojen, sekä alueiden suunnittelu. Geotekniikan (GEO) suunnittelu- ja tutkimuspalvelutehtävien tyypillisiä hankkeita ovat myös uudisrakennukset -ja rakenteet, jotka voivat liittyä esim. asuin- ja satama- tai teollisuusrakentamiseen.

Tehtävässä menestyminen edellyttää

  • Soveltuvaa teknistä koulutustaustaa (Ins. AMK/DI)
  • Kokemusta rakennusalasta ja rakenteiden mitoituksesta
  • Sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa

Sipti-yhtiöt työnantajana

Katso Sipti-yhtiöiden rekryvideo, jonka myötä voit tutustua monipuolisiin työtehtäviin rakentamisen sekä yhdyskunta- ja ympäristösuunnittelun toimialoilla.

Muista myös katsoa muiden Sipti-yhtiöiden tarjoamat työmahdollisuudet yhtiöiden verkkosivuilta.

Lähetä avoin hakemus

Meille voi lähettää avoimen hakemuksen oheisella lomakkeella. Lomakkeen viestin yhteyteen voi lisätä myös liitetiedoston.

Palaamme asiaan mahdollisimman pian.