Vesihuolto ja -tutkimus (VHT),
Water Supply and Wastewater Treatment

Vesihuoltoverkostojen omaisuudenhallintasuunnitelmissa on asetettu tavoitteita vesihuoltoverkoston uudisrakentamisen ja saneerauksen toimenpiteille melko pitkälle tulevaisuuteen. Uudis- ja korjausrakennushankkeiden kehittäminen alkaa yleissuunnittelulla, etenee hyväksyttyjen yleissuunnitelmien jälkeen pohjatutkimus- ja rakennussuunnitteluvaiheeseen, sekä lopulta rakennusurakoiden toteuttamiseen. Toteutunut rakennettu infra siirtyy verkostojen omaisuudenhallintajärjestelmiin. Hankkeiden kustannusarvioissa ovat keskeisessä osassa rakennussuunnitelmista lasketut rakennusosa-arviot, sekä arviot suunnittelu- ja rakennuttamiskustannuksista. Suunnittelijoillamme on maa-alueille sijoitettavan vesihuollon lisäksi erikoisosaamista vesistöjen pohjaan sijoitettavan vesihuollon suunnittelusta, vesilupaprosesseista, ja hankevalmistelutehtävistä.

Kymen Sipti Oy:n asiakkaita ovat vesihuoltoverkostojen omistajat ja erilaiset vesihuoltoa tarvitsevat uudisrakennushankkeet. Vesihuoltoverkoston osia ovat mm. käyttövesijohdot, jätevesiviemäröinnit, palovesijohdot ja hulevesiviemärit ja -rakenteet. Vesihuollon suunnitelmat luovutetaan asiakkaille suunnitelmakokonaisuuksina sisältäen myös pohjarakenteiden suunnittelun.

  • Vedenhankinnan, jakelun ja viemäröinnin suunnittelu
  • Kunnallistekninen suunnittelu
  • Vesihuoltohankkeiden geotekninen suunnittelu
  • Määrälaskennat ja kustannusarviot